Nyt on pakko vuodattaa. Ihan kamala ikävä vanhaan parisuhteeseen, siis maha-asukin isän kainaloon. Meillä oli - kutsutaan nyt hänen vanhalla lempinimellään - Kipan kanssa ihan helvetin onnellista. Kipa ei oikeestaan selittänyt mulle kunnolla miksi halusi lopettaa suhteen, vaan suurpiirteisesti. Hän sanoi, ettei tunne enään sellaista vetoa minua kohtaan kuin ennen ja haluaa erota ystävänä. Ystävänä? Joo. Niinhän siinä aina käy. Kipa on tiedustellut ultrien ajat ja miten vauva voi ja miten menee, puhunut minulle kaksi kertaa. Jopas ollaan ystäviä. Ei, se ei enää onnistu. Ei koskaan.

Selailin vanhoja kuvia koneelta ja löysin ♥- kansion. Siellä oli kuvia Kipasta ja minusta. Kipan paras kaveri oli valokuvaaja ja muutama kuva oli hänen ottamiaan. Sama henkilö on ottanut minustakin pari todella hyvää kuvaa, voisin itseasiassa laittaa sellaisen tähän missä kasvot eivät kauheasti näy.

Minun ja Kipan kuvat huokuvat rakkautta ja muistan vieläkin miltä se tuntui. Kipa satutti minua, ja arvet jäävät hänestä minuun koko elämäkseni, sitä en voi kiistää.

 

"Love is what lasts even tho it ends." ~ Capidam © Jesse K.

Tässä tällainen missä kasvot eivät kauheasti näy.. Joskus minulla oli tuollaiset lisäkkeet, harmittaa kun ei ole enää.. © Jesse K.

 

Kipan ja minun rakkaus oli.. Oikeasti tulista. Todella romanttista, todella koskettavaa. Me olimme paljon yhdessä, juhlimme ja itkimme yhdessä. Kun toinen tarvitsi omaa rauhaa, toinen sai sitä. Kun toinen halusi puhua, toinen kuunteli. Se oli niin helppoa ja me ymmärsimme toisiamme kuin kynä ja paperi. Me rakastimme oikeasti. Kai on vaan myönnettävä, etten enää saa sitä takaisin. Ehkä löydän joskus jotain, mikä on edes Kipan rakkauden kaltaista? Ehkä..

"All these fairytales full of shit.."